Annoin Poikasen katsoa Puuha-Peten niin monta kertaa kuin hän halusi. Ei tarvinnut leikkiä eikä keksiä tekemistä. Sillä en minä jaksanut. En jaksanut tehdä mitään mitä ei ollut pakko tehdä. Enkä kaikkea pakollistakaan.
Soitin samoille ihmisille uudestaan ja uudestaan kertoakseni samat asiat taas kerran. Ja he kuuntelivat. Onneksi he kuuntelivat. Enkä silti osannut sanoa kuinka todella, todella pahalta minusta tuntui.
Puuha-Peten numeroa minulla ei ollut. Olisin mielelläni soittanut hänelle ja pyytänyt korjaamaan kaiken.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti