Kiitos ja hyvästi

Kirjoitin tämän blogin pääasiassa itselleni. Minun piti selvittää itselleni mitä oikeastaan tapahtui ja mitä siitä seurasi.

Minä tulin petetyksi pitkässä parisuhteessa. Minä halusin yrittää korjata suhteen, mutta ei se onnistunut. Yritys ei riittänyt. Eikä rakkauskaan riittänyt, vaikkei loppunutkaan.

Minusta tuntuu, että olen käsitellyt asian aika pitkälle, hyväksynyt sen. Petetyksi tulemisen. Eron. Ja sen myötä on aika laittaa lopullinen piste tälle blogille. Voisin kirjoittaa uudesta elämästäni - sen iloista ja kivuista - mutta ei se lopulta kuulu tähän blogiin. Se riittäköön, että minulla on Elämä iloineen ja kipuineen ja olen siihen tyytyväinen.

Haluan toivottaa voimia kaikille, jotka elävät tätä samaa tarinaa omilla tahoillaan. Olisin mielelläni ainoa, mutta valitettavasti tiedän, ettei niin ole.

Kiitos.

PS. Halutessaan minut tavoittaa sähköpostitse - saa kommentoida, kertoa, kysyä, sanoa terve.

Mies

Mies on masentunut. (Pitäsikö hänelle näin uuden vuoden kunniaksi antaa uusi nimi - Ex - sillä ei hän enää ole mieheni muuten kuin juridisesti.)

Hän katsoi lopultakin peiliin, eikä pitänyt näkemästään. Ilmeisesti hän lopultakin ymmärsi, että hänessä itsessään ja hänen teoissaan oli paljonkin syytä siihen, että kuluvan vuoden aikana pääsemme avioerotilastoihin. Ettei kaikki ollutkaan minun syyni tai seurausta minun sanoistani, teoistani tai persoonastani. Että hän olisi voinut toimia toisin. Että hän teki virheitä. Ja että kaikkein pahin virhe oli se, ettei hän pystynyt myöntämään virheitään.

Tuo oivallus sai hänet romahtamaan. Muutaman päivän ajan hän on soittanut minulle itkuisia puheluita ja pyytänyt lukemattomia kertoja anteeksi. Hän haluaisi, että voisimme joskus taas olla me, että voisin antaa hänelle toivoa.

Minusta tuntuu kurjalle hänen puolestaan. En vihaa häntä, en ole katkera, en himoitse kostoa - oikeasti toivoisin, että hänellä olisi hyvä olla.

Mutta Meitä ei enää voi olla. On liian myöhäistä. Minä en halua enää. Olen tyytyväinen näin.