Pikakelausta

Sitä viikkoa seurasi sumuinen ja väsynyt kuukausi. Käsiteltäviä asioita oli yksinkertaisesti liikaa. Olo oli miltei koko ajan enemmän tai vähemmän epämiellyttävä. Oli vaikea iloita tai innostua, helppo hermostua ja olla kärsimätön.
Oli mahdotonta löytää energiaa parisuhteen kasaan kursimiseen. Helppoa miettiä, että ero tekisi kaiken helpommaksi.

Liikaa

Samalla viikolla myös kollega kuoli äkillisesti ja enollani todettiin syöpä. Ihan oikeasti.

Työpaikkapsykologi ihmetteli, että yleensä kävelin vielä.

Mutta kuorihan minä vain olinkin. Teki mieli avata rintalasta ja kaapia sieltä kaikki paha ja raskas pois.

Ylläni on surupuku

Jotta elämä ei olisi päässyt liian helpoksi, lemmikkini kuoli. Minun päätöksestäni. Imusolmukesyöpä.

Jätettyäni vielä lämpimän ruumiin eläinlääkärin pöydälle, lähdin juoksemaan. Juoksin lujaa. Matka loppui kesken. Kipu ei ehtinyt mennä pois.

Kun hymy ei tartu

Mies alkoi olla paremmalla tuulella - tyytyväinen ja hymyilevä. Minua hänen hymynsä ärsytti - kuinka voit hymyillä, vaikka hetki sitten olit valmis särkemään kaiken?

Uudestaan

Minä ajattelin paljon kriisin alkuaikaa, niitä ensimmäisiä päiviä. Minun oli ajateltava asiaa jokaisesta kulmasta, jonka keksin. Aina vain uudelleen.

Emme kuitenkaan juurikaan enää puhuneet asiasta. Mies ajatteli paljon suoraviivaisemmin kuin minä - se mikä on kerran keskusteltu, on keskusteltu, eikä siihen tarvitse palata enää.

Mutta minä halusin palata. Tai en minä halunnut. Mutta minun oli pakko.

Kun on kiinni jossain

Sovimme Miehen kanssa, että hän voi olla yhteydessä Toiseen, jos hänen on pakko, mutta hänen on kerrottava minulle rehellisesti yhteydenottojen määrästä ja laadusta. Ja että lähtökohta on se, että yhteydenpidonkin on loputtava ennenmmin kuin myöhemmin, ettei Mies voi saada molempia.

Ratkaisu ei tuntunut mukavalta, mutta koin sen paremmaksi kuin kieltää yhteydenpidon ja miettiä sitten onko sitä. Ideaalimaailmassa Mies ei tietenkään olisi edes halunnut pitää yhteyttä Toiseen, mutta se maailma oli romahtanut jo aikaisemmin.

En silti aivan ymmärtänyt. Jos Mies valitsi meidät, miksei hän voi päästää irti siitä Toisesta?

Epäusko

Voiko tästä tulla mitään? Ainakaan mitään sellaista, jossa me molemmat voisimme olla onnellisia?

Yksi on liikaa. Mutta kuka.

Katsoin Miehen kännykkää. Ja olihan siellä viesti jos toinenkin Toiselta.

Sanoin Miehelle asiasta. Hän käski jättää asian omaan arvoonsa. Keskittyä hyviin asioihin ja meidän suhteemme rakentamiseen.

Kuinka voi rakentaa suhdetta, jossa on kolme ihmistä!

Kun ei voi olla varma

Mies lähti käymään kaverinsa luona.

Mieleeni iski epärationaalinen pelko, ettei Mies ole siellä missä sanoo olevansa. Viikonloppu "Järvisen" kanssa oli vielä turhan tuoreessa muistissa.

Kuinka on mahdollista selvitä Miehen seuraavasta työmatkasta? Ja vielä pahempaa - matkoista kaupunkiin, jossa se nainen asuu?

Pitäisikö erota, ettei tarvitsisi edes yrittää selvitä?

Palatakseni taas siihen viikonloppuun

Silloin Miehen piti olla Järvisen kanssa. Mutta hän viettikin viikonloppua Toisen kanssa. Minä olin kaiken sen keskellä niin naiivi, että kuvittelin hänen tapailleen Toista ja olleen kuitenkin yötä Järvisen luona.

Olin pesemässä Poikasen ulkoleluja, kun oivallus yllätti minut. Ei Mies Järvistä ole nähnytkään! Hän vietti koko viikonlopun naisen kanssa! Miten saatoin olla niin hölmö, etten tajunnut sitä aikaisemmin.

Mietin mitä muuta minulle on valehdeltu. Mitä jätetty kertomatta.

Pahimmalta tuntui tietää, ettei Miehen salailun motiivina ollut yritys olla tuottamatta minulle tuskaa, vaan hänen oma halunsa olla ajattelematta ikäviä asioita.

Iso pieni asia

Kun Miehen suhde heitettiin kasvoilleni, yksi ensimmäisistä peloistani oli se, etten saakaan toista lasta.

Kolme kuukautta aikaisemmin oli selvää - minulle ainakin - että jonakin päivänä annamme toiselle lapselle mahdollisuuden. Nyt vähitellen, vastentahtoisesti, pelko alkoi muuttua jonkinlaiseksi varmuudeksi, pakottavaksi kivuksi. Aloin luopua ajatuksesta. Haaveesta.

Mies ei enää halunnut toista lasta enkä oikeastaan minäkään - hänen kanssaan. Uusperhe tuntui ajatuksena pelottavalle.

Mietin onko se kuitenkin liian iso asia luopua. Lapsi. Voisinko olla katkeroitumatta?

Miksi minun pitäisi?

Mies oli pahalla päällä. Tiuski ja kiukutteli.

Oli varmasti asiaakin, mistä sanoa, mutta liian paljon myös sitä, että näin kuuluu tehdä, koska minä haluan niin tehtävän.

Minä mietin miksi jaksaisin tuota kiukuttelua, kun mies ei pysty edes olemaan minulle uskollinen.

Jälleen kysymyksiä ilman vastauksia

Nukuin periaatteessa hyvin, mutta olin silti todella väsynyt. Iloton.

Minä pelkäsin. Mutta mitä minä pelkäsin? Miksi pelkäsin?

Tiesin, että pärjäisin hyvin - ellen jopa paremmin - ilman Miestä. Miksi siis pelkäsin hänen lähtöään, tai omaani?

Tottumuksesta? Yksinäisyyden pelosta? Rakkaudesta?

Tunteet ja teot

Osa minusta ymmärsi Miestä. Osa minusta muisti miltä tuntui mennä luennolle ja miettiä onko se kivannäköinen poika tänään siellä. Miltä tuntui käydä gradua läpi sen fiksun ja suloisen assarin kanssa - ja odottaa niitä keskusteluja. Vaikka Mies oli jo silloin poikaystävä.

Tunteille ei kenties voi mitään. Muutkin kuin oma kumppani voivat olla viehättäviä. Mutta teoistaan on jokainen itse vastuussa.

Järki ja tunteet

Reissasimme reilun viikon, Poikanen ja minä. Mies oli viettänyt viikonlopun miesporukassa mökillä ja otti meidän paluumatkalla kyytiin mummolasta.

Yksityisautoilu ei ole hyväksi ympäristölle eikä se ole aina hyväksi hataralle parisuhteellekaan.

Mies oli soittanut mökiltä kännipuhelun Toiselle. Oli kuulemma jäänyt paha maku suhteen lopettamisesta. Ikäväkin taisi olla. Mutta ei Mies myöntänyt, että yrittäisi lämmitellä suhdetta. Vaikka eihän se ehtinyt edes jäähtyä, vaikkei Toinen ollut suhtautunut jätetyksi tulemiseen erityisen positiivisesti.

Minulle Mies sanoi, että tunteita - tai kuviteltuja tunteita - ei voi samantien sammuttaa, vaikka suhteen lopettaisikin. Sanoi tietävänsä, että hänellä on tunteita minua kohtaan, mutta tunteet ovat hieman hukassa. Sanoi tietävänsä, ettei hänen kannata lähteä Toista kohtaan tuntemiensa tunteiden mukaan, vaikka ne tuntuisivat hyviltä ja voimakkailta.

Mies ei mielestään sanonut mitään pahaa. Eikä varmaan sanonutkaan. Mutta minun oloni oli hirveän paha.

Kun haluaisi olla toiselle rakas. Rakkain.