Järki ja tunteet, taas kerran

Mietin olinko siinä missä olin järki- vai tunnesyistä. Kummat minua enemmän avioliitossa pitivät - vai oliko sillä edes merkitystä? Ovatko järkisyyt niitä huonoja syitä ja tunnesyyt hyviä. Vai päinvastoin?

Oli järkisyitä puoltamaan jäämistä ja järkisyitä sitä vastaan. Sama juttu tunteiden kohdalla.

En halunnut erota. Enkä jaksanutkaan. Siinä ne syyt - kumpaan kateroriaan ne edes kuuluivat, järkeen vai tunteisiin.

Kun jaksoin ajatella, mietin, tarkoittiko jäämiseni sitä, että sidoin käteni loppuelämäkseni, etten voisi enää koskaan päättää toisin.

Helppous

Töissä oli ollut todella raskas päivä ja minä laahustin kotiin hartiat lysyssä.

Mies halusi keskustella autoilusta. Siis siitä, että minun olisi pitänyt ajaa enemmän autolla, jotta olisin voinut hoitaa isomman osan Poikasen päiväkotikuljetuksista. Minä inhoan autolla ajamista. Minä olen siinä surkea. Ja kallistakin se on ja epäekologista. Ja minä pääsen hyvin paikasta toiseen muillakin välineillä tai omilla jaloillani.

Miehen mielestä olisi kuitenkin minulle helpompaa, jos ajaisin autolla.

Kyllä, joskus olisi helpompaa ja järkevämpää ajaa autolla. Mutta siinä mennään mielestäni liian pitkälle, jos Mies päättää mikä on minulle helppoa tai vaikeaa.

Ja kun sanoin, etten pidä ajatuksesta, tarkoittikin se sitä, ettei Mies saa koskaan sanoa näkemyksiään. Saa sanoa, mutta kai siitä sanomisesta voi olla eri mieltä? Vai onko epäreilua nimenomaan se, että olen eri mieltä? Ja miksi on pakko sanoa juuri silloin kun olen valmiiksi väsynyt ja pahoilla mielin?

Mietin vain.

Kauniit sanat

Mies kehui minua. Tai mennäkseni yksityiskohtiin, kehui persettäni. Minä en jaksanut hihkua riemusta. On toki kiva, jos peppuni kelpaa, mutta en se ole minä. Siitä ei varsinaisesti tule sellainen olo, että olisin ihmisenä hyvä ja rakastettu.

Mies mietti kuinka minua sitten pitäisi kehua.

Ja oikeassahan hän oli - ei minua voi kehua oikein. En ole koskaan osannut ottaa kohteliaisuuksia vastaan. Toisaalta haluaisin kuulla itseeni liitettyjä positiivisia adjektiiveja, mutta en sitten kuitenkaan usko puhujan vilpittömyyteen. Tai sitten ne ovat vääriä kehuja.

Terve itsetuntoni oli varmasti osa meidän ongelmaamme, turha minun sitä on kieltää.

Tahto

Mies vietti baari-illan kaverinsa kanssa ja oli aamulla hieman huonovointinen ja hyvin hellyydenkipeä. Mies veti minut lähelleen ja sanoi haluavansa saada tämän toimimaan. Sanoin haluavani kokeilla mitä tästä voi tulla, vaikka en olekaan varma tuleeko tästä hyvä.

Takaisin tasamaalle

Yritin omalta osaltani parhaani - yritin olla olematta epävarma ja yritin olla kärsivällinen. Mies ja minä emme suuremmin riidelleet, yritimme viettää aikaa yhdessä ja oli meillä hyviäkin hetkiä.

Aloin uskoa, että pääsemme pian tilanteeseen, jossa olemme molemmat sen verran järjissämme ja jaloillamme, että voimme miettiä mitä todella haluamme.

Kerranhan minä jo tiesinkin mitä halusin. Mutta sen jälkeen pakka sekoitettiin.

Totuus?

Poikanen oli riidellyt hoidossa kaverinsa kanssa ja hänellä oli paha mieli. Lohdutin häntä. Sanoin, että äiti ja isi rakastavat häntä.

- Ei, sinä vain rakastat, sanoi Poikanen.
- Miten niin isi ei rakasta? kysyin.
- Kun te aina vain tappelette. Puhutte rumasti.

Enkä minä edes kokenut, että olisimme riidelleet erityisen paljon. Ainakaan lapsen nähden.

Mietin mitä olimme tehneet lapsellemme ja itkin omat kyyneleeni Poikasen nukahdettua syliini.

Lupaus

Mies väitti ensin, että oli nähnyt vain yhden postin ja senkin vahingossa, mutta todisteet puhuivat puolestaan ja lopulta hän myönsi seuranneensa viestinvaihtoa parhaan ystäväni - joka on siis nainen - kanssa pidemmän aikaa.

Sanoin hänen vievän minulta liian paljon, jos minulla ei ole mahdollisuutta ylläpitää luottamuksellista suhdetta ystävääni.

Mies pyysi anteeksi ja lupasi, ettei tee niin enää ikinä koskaan milloinkaan.

Luottamus

Kävipä eräänä kauniina päivänä sattumalta ilmi, että Mies oli lukenut sähköpostiani. Useammin kuin kerran. Kuvitellut löytävänsä sieltä jotakin raskauttavaa. Mutta eihän sieltä löytynyt muuta kuin pahaa mieltä, epävarmuuden analysointia ja arjen sattumuksia.

Eivät kaikki sanani eivätkä ajatukseni kauniita olleet. Kaikki kirjoittamani ei viitannut siihen, että suhteemme jatkuu erottavaan kuolemaan saakka. Kirjoitin minä muistakin miehistä - mahdollisuudesta, että sellainen joskus olisi. Sellainen, jonka seurassa minun olisi helppo hengittää.

Eivät monetkaan sanani varmasti Miestä ilahduttaneet. Mutta olisiko niiden tarvinnutkaan? Ne olivat minun sanojani. Minun ajatuksiani. Minun tapani selvittää elämäni. Ne eivät olleet koko totuus, eivätkä pelkkä totuus. Ne olivat ajatuksia, joita ei ollut tarkoitettu hänelle.

Mutta hän luki ne.

En ollut erityisen onnellinen.

... ja sen seuraukset

Toki Mieskin näki epävarmuuteni ja puhuimmekin siitä, että välttämättähän tämä ei onnistu, vaikka päätimmekin yrittää. Puhuimme paljon.

Mies alkoi epäillä omaa uskollisuuttani ja kuvitteli, että syöksyn kiinni ensimmäiseen mieheen, joka kävelee minua kadulla vastaan. Myös mies, josta pidin, nostettiin keskusteluissa esille.

Mietinhän minä sitäkin voisinko olla mielenkiintoinen jonkun silmissä. Voisiko joku ehkä rakastaakin minua. Kaipasinhan minä ihailua, sitä että olisin ollut jonkun silmissä kaunis. Mutta en minä ollut lähdössä mihinkään. En minä halunnut hypätä suhteesta toiseen. Ei minulla ollut tarvetta kostaa.

Minä olin epävarma meistä, Mies oli epävarma minusta.

Epävarmuus

Minä halusin yrittää, halusin unohtaa, halusin päästä yli ja selviytyä. Minä halusin rakastaa ja olla rakastettu. Mutta en tiennyt voisinko koskaan luottaa, voisinko tuntea oloni turvalliseksi, voisinko olla onnellinen. Ja siitä seurasi epävarmuus - entä jos koko loppuelämä olisikin sitä, etten olisi onnellinen.

Kuulemma vain harva on tyytyväinen ratkaisuun jatkaa parisuhdetta uskottomuuden jälkeen. Minustakin alkoi tuntua, etten osaisi enää olla tyytyväinen, vaikka haluaisinkin.

Hengittämisen helppous

Ei, minä en missään vaiheessa sekaantunut varattuun mieheen. En minä sitä halunnut. En minä häntä halunnut.

Mutta se, että saatoin hengittää vaivattomasti jonkun ihmisen lähellä sai minut miettimään. Se sai minut tiedostamaan kuinka jännittynyt olin Miehen lähellä. Se sai minut miettimään olisiko mahdollista elää elämää, joka tuntuisi hyvältä.

Mies oli valinnut meidät. Me olimme päättäneet yrittää. Minä halusin yrittää. Minä en halunnut erota. Minä rakastin miestäni. Minä en halunnut lapsestani avioerolasta. Mutta minun oli vaikea hengittää. Ja minä olin epävarma.

Tapaaminen

Pitkästä aikaa tapasin ystäväni. Ilta oli hauska, kuten aina, ja minun oli hyvä olla.

Puhuimme musiikista, elokuvista, lapsista, työstä.

Hän tarjosi minulle kyydin kotiin. Lähikaupan kohdalla toivoin, että matka olisi ollut pidempi. Vaikka muutaman sata kilometriä.

Kotipihalla sanoin nähdään taas joskus ja pyysin kertomaan vaimolle terveisiä.

Tasamaalla

Elämä tasaantui.

En ajatellut asiaa koko ajan, en ehkä edes joka päivä.

Mutta en myöskään osannut olla onnellinen. Alitajuisesti odotin hetkeä, jolloin taivas taas tippuisi niskaani.

Myöhäiset sanat

Mies ei tavannut Toista. Uskoin, kun hän sanoi niin.

Mutta hän oli ajatellut poissa ollessaan ja kertoi tulleensa siihen tulokseen, että haluaa keskittyä avioliittoomme ja tehdä siitä paremman. Toivoi, että selvittäisimme mikä on pielessä ja että korjaisimme sen. Mies antoi ymmärtää huomanneensa vielä rakastavansa minua.

Toivoin, että hän olisi sanonut kaiken tuon kuukausia sitten.

Yhä minua paleli sisältä.

Varmuus

Kuvittelin Miehen tapaamassa Toista. Olin varma, että hän oli tapaamassa Toista. Ja sitten taas epävarma.

Yhdestä asiasta olin varma - olisin halunnut elää elämää, jossa ei tarvitsisi miettiä onko oma kumppani tapaamassa tyttöystäväänsä.

Matka

Tuli päivä, jolloin Mies oli lähdössä kaupunkiin, jossa Toinen asui ensimmäisen kerran sen jälkeen, kun olimme päättäneet yrittää. Hän ei ollut nähnyt Toista sen jälkeen kun oli kertonut tälle yrittävänsä kanssani, mutta olivat he soitelleet ja viestitelleet. Eivät kuitenkaan reiluun kuukauteen ennen matkaa, jos Mieheen oli uskominen.

Kysyin Mieheltä kuinka todennäköisenä hän pitää sitä, että tapaa Toisen. Ei kuulemma kovin todennäköisenä. Ei kuulemma suunnitellut tapaavansa.

Minulla on tapana tarttua sanoihin. Ei kovin ei ole sama asia kuin ei lainkaan. Ja suunnittelemattomuuteen sisältyy mahdollisuus.

Mielestäni Mies olisi voinut päättää ja sanoa, ettei tapaa Toista. Sanoin sen hänelle. Sanoin, ettei minusta ole kiva (käyttäen hieman karkeampaa kieltä tosin), ettei Mies voi antaa eikä luvata minulle mitään. Ei rakkautta. Ei järjellistä syytä siihen, miksi hän yleensäkään haluaa yrittää. Eikä edes lupausta, ettei tapaisi Toista.

Tunsin itseni mitättömäksi. Riittämättömäksi.

Mies, josta pidän

Kaiken tämän keskellä oli olemassa mies, josta pidin. Olimme tunteneet toisemme vuosia ja hän oli yksi tuntemistani hyvistä miehistä. Sellainen, jonka kanssa voisi kuvitella toisenlaisessa todellisuudessa jakavansa elämänsä.

Mutta ei meillä ollut koskaan mitään muuta kuin mukavia keskusteluja. Hän oli naimisissa, minä olin naimisissa. Kunnioitin molempia avioliittoja.

Hän oli kuitenkin mies, joka huonoina päivinä kävi mielessäni. Mutta en minä sitä hänelle sanonut. En koskaan.

Omia ajatuksia

Minä mietin itseäni ja omia toiveitani. Mietin avioliittoani. Mitä avioliitto minulle antoi. Vai antoiko se mitään.

Aiemmin sain siitä tiettyä turvallisuutta, pysyvyyttä ja rakkauttakin. Mutta en tuntenut oloani enää turvalliseksi enkä rakastetuksi. Mietin voisinko koskaan tunteakaan, tässä parisuhteessa.

Aloin taas pyöritellä mielessäni asumuseroa. Selvittäisikö se tilannetta ja tunteita? Voisiko niin todistaa itselleen pärjäävänsä ihan itse, ilman toista. Voisiko todistaa, ettei ole riippuvainen toisesta. Ettei pysy paikallaan vain siksi, ettei osaa eikä uskalla muuta.

Treffit

Ukki tuli huolehtimaan Poikasesta ja lähdimme Miehen kanssa ulos - elokuviin ja parille oluelle. Yritimme olla rentoja ja jutella mukavia, mutta useammin kuin kerran mieleeni tuli, että Mies viihtyisi varmasti paljon paremmin Toisen kanssa.

Ja mieleeni tuli myös ystäväni, mies, jonka seurassa minulla oli aina rento ja hyvä olla.

Mietin kuinka varautuneita Mies ja minä olimme toistemme suhteen. Epäluontevia.

Oli helpottavaa palata kotiin.

"Hyvää yötä, rakastan teitä molempia"

Otsikko on tekstiviesti Mieheltä. Molemmilla hän viittaa minuun ja Poikaseen. Merkittäväksi viestin tekee se, että seuraavana päivänä sen lähettämisestä hän tapasi Toisen.

Merkittäväksi viestin tekee myös se, että tuon viestin jälkeen Mies hukkasi tunteensa minua kohtaan. Hän tiesi rakastavansa minua jollakin tasolla, mutta ei löytänyt reittiä sille tasolle.

Ensimmäisinä päivinä ja viikkoina minä muistutin monta kertaa Miestä rakkaudestamme. Sanoin, ettei se yhdessä yössä voi kuolla. Sanoin rakastavani häntä. Sanoin monta kertaa.

Miehen harhaillessa maailmassa, jota en tuntenut, väsyin vakuutteluihin. Sen jälkeen kun sovimme Miehen voivan olla yhteydessä Toiseen minunkin rakkauteni siirtyi hankalakulkuisen reitin taakse.

Eikä meillä enää puhuttu rakkaudesta.