Kysymyksiä ilman vastauksia

Kauniin päivän jälkeen Poikanen nukkui, mutta minä mietin.

Mies valitsi meidät. Mutta ei se vielä tarkoittanut, että me olisimme taas me. Se tarkoitti ainoastaan sitä, että saatoimme yrittää sitä. Että meillä oli mahdollisuus.

Yhteinen tulevaisuus tuntui kuitenkin hyvin hataralta ja epävarmalta. Halusinko jatkaa elämääni sellaisen miehen kanssa, joka oli valmis vaihtamaan minut lyhyeen tuttavuuteen? Voisinko jatkaa, vaikka haluaisin? Voisinko ikinä luottaa? Mieheen tai ylipäänsä keneenkään.

Kaunis elämä

Poikanen juoksi pienen pojan innolla koko päivän laitteesta toiseen. Minäkin hymyilin nähdessäni lapseni riemun.

Oli jo ilta, kun söimme yhteisen jäätelön kupista kahdella lusikalla. Sinä hetkenä, sen päivän jälkeen, minun oli pitkästä aikaa hyvä olla.

Minä halusin jäädä siihen hetkeen ikuisiksi ajoiksi.

Mitä sitten?

Mies palasi kotiin, mutta loppukesä oli auki. Miten tästä eteenpäin?

Päätöksestä huolimatta tuntui, että elämä vaati vielä ajattelua eikä meistä ollut leikkimään onnellista perhettä.

Lähdimme Poikasen kanssa Helsinkiin ystäväni luo. Poikanen saisi sekoittaa päänsä Linnanmäellä, äiti selvittää omaansa puhumalla kaiken vielä kerran ääneen.

Paluu

Mies oli tulossa kotiin.


Minua jännitti edelleen. Entä jos suhdetta ei oikeasti oltukaan lopetettu? Entä jos oli olemassa vielä jotakin tieto lisää tuskaa -kategoriaan kuuluvaa?


Minä pelkäsin, ettei kaikki ole vielä tässä.

Toivo

Neljännen päivän vietimme Poikasen kanssa syöttäen sorsia ja käymällä museossa. Ennen kotiin lähtöä söimme vielä jäätelöt kahvilassa.

Mietin, että ehkä asioilla kuitenkin on taipumus järjestyä. Ehkä ne lähtevät vähitellen selkenemään, ratkeamaan. Paranemaan? Ehkä.

Yhteydenotto

Odotettuani eliniän ja ikuisuuden sain viestin: 'Kuollut, kuopattu.'

Enkä minä osannut suhtautua siihen. Uskonko? Onko se totta? Jos se on totta, tekikö Mies sen omasta halustaan vai painostinko liikaa?

Tuijotin makuuhuoneen seinää enkä osannut iloita taistelusta, jonka ehkä voitin.

Kuinka mones päätös?

Tiesin Miehen tapaavan naisen kolmannen päivän iltana, ei aiemmin.

Päätin, että jos Mies ei ilmoita puoleen yöhön mennessä lopettaneensa suhdetta, haen avioeroa itse.

Kerta kiellon päälle

Kiellostani huolimatta Mies soitti toisena loma-aamuna. Kyseli mihin aikaan heräsimme Poikasen kanssa, sainko nukuttua.

Sanoin, etten ihan oikeasti halua olla hänen kanssaan tekemisissä ennen kuin asia on selvä. Ja mitä kauemmin asian selvittämiseen menee, sitä epätodennäköisempää on, että haluan yleensäkään olla hänen kanssaan tekemisissä. Sanoin, etten jaksa kuunnella joutavaa höpinää. Sanoin toivovani, että voimme olla 'hyvissä väleissä', mutta että en jaksa enkä halua ylläpitää näennäistä kanssakäymistä. Pyysin palaamaan asiaan, kun se hänen osaltaan on selvää. Sitten voisimme minun puolestani selvittää jatkon.

Hyvää lomaa!

Mies teki lähtöä.

-Älä soita minulle ennen kuin asia on selvä. Poikaselle voit toki soittaa, mutta minä en halua jatkaa tätä jankkausta enää kauempaa. Minä puhun kanssassi vasta kun olet päättänyt kenen kanssa haluat yrittää elämääsi rakentaa. Hyvää lomaa. Nähdään ehkä joskus.

Rajansa kaikella

- Jos sinä haluat vielä jatkaa tätä avioliittoa, miksi et voi vain jättää Toista? kysyin.
- Se on lähdössä matkallekin viikoksi, en minä ainakaan ennen sitä... ettei sillä mene loma pilalle... Mies kiemurteli.

Minä räjähdin.

- Onko sen miehenkipeän horon lomamatka merkittävämpi kuin minä ja minun elämäni? Et paljoa miettinyt kun pilasit minun kesäni, minun elämäni, minun tulevaisuuteni?

Horjuva tahto

Mies puhui mahdollisuudesta ja siitä kuinka syksyllä sitten kokeiltaisiin sitä ja tätä. Niitä konkreettisia muutoksia.

En minä tätä tarkoittanut sillä aikalisällä, asumuserolla - että Mies on jo varsin varma siitä, että haluaa antaa meille mahdollisuuden, mutta ei kuitenkaan halua, ihan vielä, jättää Toista. Jos vaikka kesän kuitenkin viettäisi tämän kanssa...

Jos vaikka minuakin kohdeltaisiin ihmisenä?

Loma

Asumusero läheni.

Tai loma, kuten Mies sitä kutsui. Mikä loma? Kenelle? Kaikki yhteiset suunnitelmat, joita kesäksi oli tehty, oli heitetty pois. Minä viettäisin lomani kahdestaan Poikasen kanssa - tekemällä mitä keksitään ja miettimällä Miehen lomailua ja lomaseuraa.

Loma?

Vanhat koirat

Jos tekee aina kaiken samalla tavalla, uudestaan ja uudestaan, lienee turha odottaa erilaista lopputulosta. Mutta on paljon helpompaa odottaa asioiden muuttuvan itsestään, kuin tehdä niille jotakin.

Terapeutin kehotuksesta mietimme asioita, joiden haluaisimme muuttuvan - ei pelkästään niitä, joiden Mies halusi muuttuvan, vaan myös niitä, jotka minua vaivasivat. Yritimme myös miettiä kuinka muutoksia voisi käytännössä tehdä.

Ilmassa leijui mahdollisuus. Mutta vieläkään minä en tiennyt halusiko Mies mahdollisuutta.

Näkökulma

Istuimme perheneuvolassa vierekkäisissä nojatuoleissa.

En tunnistanut itseäni Miehen puheista. Kuva oli mielestäni kummallisella tavalla vääristynyt. Mies sanoi, että jätin hänet yksin ja etten edes pidä hänestä.

Terapeutti kaivautui abstraktien syytösten alle. Löysi jotakin mihin tarttua. Hän kehotti miettimään asioita - konkreettisia asioita - joita voisi tehdä toisin, joita olisimme valmiit tekemään toisin.

Good enough for now

Mietin mikä minussa on niin pielessä, että Mies on valmis poistumaan poikansa arjesta.

Pelkäsin olevani keskinkertaista hotellishampoota.

Riisiä ja ruusunpunaisia unelmia

- Tulettehan te kuitenkin Teijan ja Eliaksen häihin? anoppi kysyi.

Mietitäänpä. Uskonko minä enää avioliittoon? Jaksanko juhlia puolituttujen sukulaisten suurta rakkautta? Onko edes reilua osallistua, jos on vaarana, että tärkeitä kysymyksiä kysyttäessä kommentoi ääneen, että miettikää nyt vielä kannattaako?

- En usko, vastasin. Mutta Mieshän voi halutessaan tulla sinne Toisen kanssa, jatkoin.

Mikä on mukavaa kenellekin

- Onhan se äidistä mukavaa saada poika vähän pidemmäksi aikaa kotiin pitkästä aikaa. Vaikka onhan tämä ikävä tilanne kokonaisuudessaan, pohdiskeli anoppi.
- Tuskin se täällä paljon kuitenkaan aikaansa viettää. Eiköhän se keskity kultansa kanssa seurusteluun, sanoin äreämmin kuin oli tarkoituskaan, eihän äitiä voi pojan teoista syyttää.

Hymy putosi anopin kasvoilta. Ei hän ollut tullut ajatelleeksi.

Elämää pään sisällä

Kuvittelin Miehen kertovan Toiselle, ettei hän tätä koskaan halunnut. Että hän lähtee vaimonsa luo nyt heti, eikä katso taakseen.

Kuvittelin Miehen kertovan Toiselle, että hän aina halusi vain tämän. Että hän pysyy vaimonsa luona vain sen aikaa, että näkee tämän pärjäävän. Että hän sitten lähtee, eikä katso taakseen.

Epämukavat ajatukset

Matkustimme anopin luo koko perhe. Selkeyden vuoksi mainittakoon, että Toinen asui viereisessä kaupungissa.

Mies lähti asioille, mummo ja Poikanen hiekkalaatikolle. Minä tuijotin kelloa ja yritin olla ajattelematta Miehen asioita.

Riisuttu

En käyttänyt sormuksia sen päivän jälkeen.

Ilman sormuksia käsi tuntui tyhjältä, alastomalta. Korjasin niiden asentoa, pyörittelin olemattomia. Tunsin sormusten painon. Käteeni sattui - kuin oleellinen osa minua olisi amputoitu.

Katsoin muiden ihmisten käsiä. Heidän sormuksiaan.

Olisin halunnut itkeä ääneen.

Kosto

Ajattelin pieniä käytännön piloja. Mietin pesäpallomailaa tai muuta kättä pidempää.

Toivoin, ettei se kuvatus koskaan ikinä milloinkaan saisi osakseen rakkautta tai onnea.

Muutin mieleni ja toivoin naisen löytävän rakkauden, vaipuvan kuvitelmaan jatkuvuudesta ja turvallisuudesta. Toivoin, että häneltä sitten otettaisiin kaikki se pois.

Toivoin, että hän tietäisi miltä tuntuu kävellä, vaikka on kuollut.

Hieman pienemmän tunteet

Miestä minä en osannut vihata. En vaikka hän oli varmasti yhtä syyllinen tilanteeseen kuin Toinenkin.

Minä olin vihainen siitä mitä hän minulle teki. Vihainen siitä kivusta, jonka hän minulle aiheutti.

Mutta en minä osannut vihata häntä. Vaikka välillä halusin.

Suuret tunteet

Kuinka minä vihasinkaan sitä naista.

Miksi hänen piti tulla sotkemaan minun elämäni? Kuinka itsekäs hän oikein oli? Vai tyhmä, tekojensa seurauksista piittaamaton? Romantikko, joka kuvitteli minun aviomieheni olevan hänen elämänsä rakkaus?

En voi sanoa elämäni aikana vihanneeni montaakaan ihmistä. Mutta sitä naista minä todella vihasin. Vihasin kaikella voimalla, joka minussa oli vielä jäljellä.