Vielä pari sanaa

Luin blogini eilen läpi. Piti katsoa mitä tänne tulin kirjoittaneeksi - voinko antaa blogin olla olemassa? Haittaako, jos joku tunnistaa minut?

Korjasin pari kirjoitusvirhettä, muutin muutamaa lauserakennetta ja totesin, että jääköön. Ehkä tästä tarinasta on vielä iloa jollekin ja tuskinpa siitä on mitään vahinkoa tai haittaa minulle - vaikka tietäisitkin sen nimen, jolla minua yleensä kutsutaan.

Olemme asuneet Poikasen kanssa kahdestaan nyt jo yli vuoden. Ero tuli juridisesti voimaan viime kesänä. Hetkeäkään en ole eroa katunut, päätös oli oikea.

Eksän kanssa yritimme erota ystävinä, mutta ei siitä mitään tullut. Hänen oli vähän turhan vaikea hyväksyä sitä, etten ihan oikeasti enää halunnut häntä. Poikasen takia joudun olemaan hänen kanssaan tekemisissä (isää en halua lapseltani viedä), mutta muilta osin ei ihminen voisi enää vähempää minua kiinnostaa. En ole vihainen enkä katkera, en vain halua enää sitä mitä joskus halusin. Toivon hänelle kuitenkin hyvää, parempaa elämää.

Oli aika jolloin vihasin Toista - sittemmin olen miettinyt, että ehkä minun pitäisikin lähettää hänelle kiitoskortti. Onhan osittain hänen ansiotaan, että olen se, joka nyt olen. Luulen nimittäin, että olen mieluummin tämä ihminen kuin se, joka olisin, jos Toinen ei olisi koskaan elämääni astunut.

Eron jälkeen olen juonut kupillisen jos toisenkin teetä. Siitä enemmän toisaalla.