Miehen näkemys oli, että erillään asuminen vain pahentaisi tilannetta. Että ero siitä kuitenkin tulisi. Suhteellisen selväksi kävi myös se, että hän ainakin silloin tällöin tapailisi Toista. Ja omaan asuntoonsa Mies ostaisi sen ison tauluteleviosion, jota meillä ei ollut ollut varaa hankkia. Ja sitten vielä huomautuksena Miehen puolelta, että hän ei tätä asumuseroa halunnut.
Mies kai ajatteli, että koska hän ei halunnut asua erillään, oli hänellä oikeus hyötyä siitä jotenkin - vaikka sitten ostamalla elektroniikkaa ja tapailemalla Toista. Minä näin nuo suunnitelmat niin, että Mies lähtee toteuttamaan 'ero siitä tulee kuitenkin' -profetiaa.
Jos ajatellaan, ettei asumusero olisi pitkä, miksi hankkia uutta tavaraa sen vuoksi. Miksi siihen televisioon laitettaisiin rahaa - jota ei edelleenkään ollut - sen sijaan, että edes joskus hankittaisiin jotain mitä minä olisin halunnut. Vaikka loma. Ja jos Mies ei halunnut erota minusta, miksi hän ei voinut ajatella keskittyvänsä minuun sen sijaan, että alkoi heti suunnitella toisen tapailua.
Erilleen muuttaisimme, kyllä. Mutta aloin miettiä, että ehkäpä olisi parempi unohtaa myös ajatus siitä, että 'seurustelisimme'.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
6 kommenttia:
No toi nyt on ihan tyypillistä miesten touhua alkaa "uhkailemaan" kun ei mene asiat oman mielen mukaan... En tajua et eikö ne tajua et ei tollaisella käytöksellä ainakaan parisuhdetta kuntoon saa ja se lienee ollut tarkoituksena...
Voi voi että osaa olla tyhmää...
-milli-
Kumpaa sinä nyt itse halusitkaan, avioliiton hallittua alasajoa (=avioeroa) vai parantaa parisuhdetta ja jatkaa miehesi kanssa?
Itse en usko, että erillään asuminen auttaa parisuhdekriisissä, se vain saa puolisot entistä kauemmaksi toisistaan. Omasta tuttavapiiristä löytyy useita esimerkkejä. Mielenkiinnolla toki luen, kuinka teidän käy, toivottavasti hyvin kumminkin.
Hyvä ja erittäin keskeinen kysymys Stella - kumman minä halusin - eron vai toimivan parisuhteen. Kirjoitukseni - ja käytökseni - ovat tässä suhteessa varmasti epäjohdonmukaisia. Mikä taas on seurausta siitä, että niin olivat ajatuksenikin.
Luulen, että halusin erota. Että se oli se, mitä pohjimmiltani halusin. Se oli se mihin pyrin. Että olin jo yrittänyt ihan riittävästi. Ja silti epäilin haluani. Minusta tuntui, ettei ole oikein haluta eroa. Ja koska Mies ei eroa halunnut, yritin pehmentää asiaa. Yritin, vielä hetkeksi, vakuuttaa meidät molemmat siitä, että voihan tästä vielä hyvä tulla.
Vaikka en itse sitä enää edes halunnut.
Ok, tämä ristiriita oli vähän vaikea ymmärtää kun samalla kannat huolta kuinka Mies pärjää eron jälkeen ja toisaalta taas olet ehdoton, ettei Mies saa tavata Toista, jos muutatte asumuseroon. Jos aikomuksena on erota, niin miksei Mies voisi lähentyä toista, samallahan se helpottaa myös Miehen sopeutumista eroon... Ymmärrän kyllä hyvin, että tunteet, ajatukset ja halut menee laidasta laitaan tuollaisessa tilanteessa, eikä mikään ratkaisu ole helppo. Kaikkea hyvää elämääsi!
Itse asiassa en pitkään aikaan ollut ollut ehdoton Toisen suhteen. En kieltänyt yhteydenpitoakaan.
Ajatus siitä, että Mies 'seurustelisi' yhtäaikaa meidän molempien kanssa oli minulle kuitenkin hieman liikaa. Ja Miehen näkemys siitä, että hän varmaan sitten tapailee Toista (ja tämä siis siinä vaiheessa, kun puhuttiin siitä, että asutaan erillään, mutta ollaan yhdessä. Se oli siis suunnitelma kauemmin kuin mitä se blogista varmaankaan käy ilmi, mikä osaltaan myös johtaa hienoiseen sekavuuteen), kertoi minulle omalta osaltaan myös siitä, ettei hän halua täysin panostaa meihin. Niin sen ainakin otin. Ja kun itselläkin alkoi olla tahto vähissä, oli se sitten jotenkin liikaa.
Erotessa kukin saa toki tapailla ketä haluaa ja tehdä mitä haluaa.
Ok, nyt selvensi ja ymmärrän sinua hyvin. Jos tarkoitus on erillään asuessa kuitenkin yrittää selvittää suhdetta jatkaaseen, niin turha siihen kuvioon on enää muita sotkea ja todella ilkeää mieheltäsi (joka kuitenkin petti sinua avioliiton aikana toisen kanssa) edes ehdottaa moista...
Lähetä kommentti