Virtuaalinen kiinnostuksenkohteeni lähetti minulle viestin. Lyhyen ja sinänsä merkityksettömän. Mutta se ilahdutti minua - minä olin olemassa!
Viesti vei siihen, että juttelimme illan. Keskustelu huvitti minua - emme puhuneet siitä, mitä teemme työksemme. Emme lapsistamme. Emme arjesta. Emme elämistämme. Me puhuimme ikuisesta rakkaudesta. Olimme molemmat kyynisiä sen suhteen.
Oli jo aamuyö, kun hän lähti nukkumaan. Puhalsin virtuaalisen lentosuukon hänen peräänsä ja hetken aikaa, hetken aikaa minun oli hyvä olla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti