Halu

Mies kuvitteli, että haluan asumuseron, eron, koska minulla on joku toinen. Koska joku toinen on parempi kuin hän.

Minä huokasin syvään. Kerroin virtuaalisesta kiinnostuksenkohteestani. Mutta, rehellisesti, kerroin, ettei tällä ole mitään tekemistä minun päätösteni, minun halujeni kanssa. Enhän minä oikeasti tunne koko miestä! Se, että tiedostamme toistemme olemassaolon, olemme pari kertaa jutelleet ja ehkä hieman flirttailleet, ei kuitenkaan ollut niin merkittävää, että olisin sen vuoksi ollut lähtemässä avioliitostani.

Ei kyse ollut hänestä, eikä kenestäkään muustakaan miehestä. Kyse oli siitä, ettei minun ollut hyvä olla. Että tunsin yrittäneeni jo tarpeeksi. Ehkä liikaakin. Että halusin tuntea jotain - tuntea jotain muutakin kuin tyhjyyttä, kipua, surua, pelkoa, yksinäisyyttä, riittämättömyyttä, arvottomuutta. Halusin romanttisen komedian. Halusin suudella ensimmäisen kerran. Halusin suudella toisen kerran. Halusin tuntea oloni hyväksi. Halusin leijua pilvissä. Halusin olla elossa.

Miehen oli kuitenkin helpompi ajatella asia niin, että syy oli jossain kolmannessa osapuolessa kuin meissä tai minussa. Tai vielä pahempaa - ehkä osin jopa hänessä.