Ensimmäiset päivät olivat helvetti. Mutta minä selvisin niistä.
Jostain kumpusi toiveikkuus, jolle ei ollut syytä. Päätin, että Mies on tilapäisessä mielenhäiriössä ja ymmärtää vielä, että jos hän vaihtaa meidän tulevaisuutemme vaihtoehtoiseen, hän tekee elämänsä suurimman virheen.
Minä päätin taistella.
Päätin olla luopumatta avioliitostamme - ja päätin selvitä, vaikka minun pitäisi luopua siitä.
Söin palan paahtoleipää. Kitalakeni tuli siitä kipeäksi, koska en ollut syönyt moneen päivään. Mutta olin ylpeä itsestäni - minä söin taas.
Melkein kuin elävä ihminen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti