Työterveyslääkäri kirjoitti sairauslomaa äkillisen stressireaktion perusteella, antoi reseptin rauhoittaviin ja varasi ajan psykologille.
-Yritä edes juoda, jos et saa syötyä, sanoi. Tuntui kuin hän olisi oikeasti välittänyt.
Ostin lähikaupasta hedelmämehua ja hain lääkkeeni apteekista. Farmaseutti suositteli ottamaan lääkkeen yötä vasten. Että saisin nukuttua. Nyökkäsin.
Lääke antoi minulle unen. Mutta en minä kauniita unia nähnyt.
2 kommenttia:
Olen itse kokenut todella tuskallisen eron. Tuntui kuin koko pohja elamalta olisi kadonnut. Kaikki mita kirjoitat on niin tuttua.
Tiedan, etta tama ei ehka nyt kuullosta mitenkaan lohduttavalta, mutta nyt 4 vuoden jalkeen olen onnelline ja nyt jalkikateen katseltuna, nuo painajaismaiset tapahtumat elamassani ovatkin muuttuneet parhaimmaksi.
Kun joku yritti minulle kertoa tallaista, kieltaydyin taysin hyvaksymasta sita. Kolme vuotta rimpuilin ja vastustin. Itse asiassa olen juuri kirjoittanut naista tunteista uudelle blogilleni.
http://itkupillinkyynelkanava.blogspot.com/
Minä uskon, että on vielä mahdollista elää hyvää elämää. Mutta sama ihminen minusta ei enää koskaan tule. En tiedä vielä onko se hyvä vai huono asia.
Lähetä kommentti