Sitoumus

Mies ei enää uskonut minuun. Siis siihen, että pysyisin hänen kanssaan. Ja huoli oli varmasti oikeutettu.

Ennen olimme me ja minä uskoin, ettei Mies jätä minua koskaan, missään tilanteessa. Oli sitoumus. Minä olin sitoutunut loppuelämäkseni.

Me muuttui kahdeksi minäksi, jotka elivät yhdessä, ehkä rakastivatkin toisiaan. Mutta enää ei ollut sitoumusta loppuelämäksi. Ainoastaan toistaiseksi. Ajattelin, että suhteemme voi kestää loppuelämän, mutta en halunnut enää sitoutua siihen loppuelämäkseni.

Ja minusta tuntui, ettei Mies koskaan lopulta ollutkaan sitoutunut minuun loppuelämäkseen. Ja se sattui.

Otin sormukset pois sinä päivänä kun Miehen suhde tuli esille, enkä laittanut niitä takaisin silloinkaan kun päätimme yrittää. Sormus on minulle merkki sitoumuksesta, ei siitä, että olen varattu. Sormus on muisto loppuelämästä. Sen muiston menettäminen teki ensin fyysisesti kipeää. Sormeni oli niin tyhjä, että se sattui. Tyhjyyden paino rampautti. Vähitellen siihen kuitenkin tottui, vain haamukivut vaivasivat silloin tällöin.