Kävipä eräänä kauniina päivänä sattumalta ilmi, että Mies oli lukenut sähköpostiani. Useammin kuin kerran. Kuvitellut löytävänsä sieltä jotakin raskauttavaa. Mutta eihän sieltä löytynyt muuta kuin pahaa mieltä, epävarmuuden analysointia ja arjen sattumuksia.
Eivät kaikki sanani eivätkä ajatukseni kauniita olleet. Kaikki kirjoittamani ei viitannut siihen, että suhteemme jatkuu erottavaan kuolemaan saakka. Kirjoitin minä muistakin miehistä - mahdollisuudesta, että sellainen joskus olisi. Sellainen, jonka seurassa minun olisi helppo hengittää.
Eivät monetkaan sanani varmasti Miestä ilahduttaneet. Mutta olisiko niiden tarvinnutkaan? Ne olivat minun sanojani. Minun ajatuksiani. Minun tapani selvittää elämäni. Ne eivät olleet koko totuus, eivätkä pelkkä totuus. Ne olivat ajatuksia, joita ei ollut tarkoitettu hänelle.
Mutta hän luki ne.
En ollut erityisen onnellinen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Moi Rara!
tietääkö miehesi blogistasi? -Onko se edes tarpeen....
Ilmeisesti tilanne jossain vaiheessa on kääntynyt niinpäin että miehesi on enemmänkin mustasukkainen ja epäilee että sinä olet myös uskoton. Ilmeisesti se useinkin kääntyy noin. Näköjään miehen oma uskottomuus syö häntä monella tavalla ja tekee hänen elämästään vielä entistä vaikeampaa. Blogiasi on mielenkiintoista lukea ja tilanteet siellä jossain näköjään vaihtelevat kovasti ja tilanteet muuttavat muotoaan. Voimia sinulle...tekisi mieleni voimia myös miehellesi toivottaa -sellaiseen häkkiin on itse itsensä kyllä ajanut.
Mieheni ei tiedä blogista. Kerran puhuin hänelle mahdollisuudesta, että aloittaisin oman blogin ja hänen suhtautumisensa oli siihen vähintäänkin nuiva, joten tulin siihen tulokseen, että jotkut asiat voi pitää omana tietonaan. Vaikka kyllähän hän meidät tunnistaa, jos tänne eksyy.
Mies on monin, monin tavoin hyvä mies ja hyvä ihminen, eikä tilanne ole ollut hänelle helppo. Voimia olemme tarvinneet molemmat.
Kiitos.
Lähetä kommentti