Minä mietin itseäni ja omia toiveitani. Mietin avioliittoani. Mitä avioliitto minulle antoi. Vai antoiko se mitään.
Aiemmin sain siitä tiettyä turvallisuutta, pysyvyyttä ja rakkauttakin. Mutta en tuntenut oloani enää turvalliseksi enkä rakastetuksi. Mietin voisinko koskaan tunteakaan, tässä parisuhteessa.
Aloin taas pyöritellä mielessäni asumuseroa. Selvittäisikö se tilannetta ja tunteita? Voisiko niin todistaa itselleen pärjäävänsä ihan itse, ilman toista. Voisiko todistaa, ettei ole riippuvainen toisesta. Ettei pysy paikallaan vain siksi, ettei osaa eikä uskalla muuta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Sitähän sitä on syytä miettiä. Mä luulen että meillä toi asumusero vain vahvisti vaimon erohaluja, ja toisaalta ehkä omiakin. Nyt on pyörät lähtenyt pyörimään eikä niitä pysäytä enää mikään.
Moi!
Mulla on vähän samanlaisia ajatuksia kuin sullakin. Mun ukkoni petti mua jokunen aika sitten mutta päätin antaa sille uuden mahdollisuuden. On vaan jotenkin niin vaikea enää luottaa avioliittoon, rakkauteen, turvallisuuteen... Tuo turvallisuuden tunne on aika tärkeä asia parisuhteessa, kun sen menettää vasta huomaa sen merkityksen.
Jaksamista =)
Lähetä kommentti