Mies kehui minua. Tai mennäkseni yksityiskohtiin, kehui persettäni. Minä en jaksanut hihkua riemusta. On toki kiva, jos peppuni kelpaa, mutta en se ole minä. Siitä ei varsinaisesti tule sellainen olo, että olisin ihmisenä hyvä ja rakastettu.
Mies mietti kuinka minua sitten pitäisi kehua.
Ja oikeassahan hän oli - ei minua voi kehua oikein. En ole koskaan osannut ottaa kohteliaisuuksia vastaan. Toisaalta haluaisin kuulla itseeni liitettyjä positiivisia adjektiiveja, mutta en sitten kuitenkaan usko puhujan vilpittömyyteen. Tai sitten ne ovat vääriä kehuja.
Terve itsetuntoni oli varmasti osa meidän ongelmaamme, turha minun sitä on kieltää.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti