Toki Mieskin näki epävarmuuteni ja puhuimmekin siitä, että välttämättähän tämä ei onnistu, vaikka päätimmekin yrittää. Puhuimme paljon.
Mies alkoi epäillä omaa uskollisuuttani ja kuvitteli, että syöksyn kiinni ensimmäiseen mieheen, joka kävelee minua kadulla vastaan. Myös mies, josta pidin, nostettiin keskusteluissa esille.
Mietinhän minä sitäkin voisinko olla mielenkiintoinen jonkun silmissä. Voisiko joku ehkä rakastaakin minua. Kaipasinhan minä ihailua, sitä että olisin ollut jonkun silmissä kaunis. Mutta en minä ollut lähdössä mihinkään. En minä halunnut hypätä suhteesta toiseen. Ei minulla ollut tarvetta kostaa.
Minä olin epävarma meistä, Mies oli epävarma minusta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Helkkarin mielenkiintoista lukea jälkipuintiasi. Saa ajatukset hetkeksi pois omasta helvetistäni.
Vaikka niiden ajatusten kyllä pitäisi tähän aikaan päivästä olla töissä, siellä missä minä fyysisestikin olen.
Vaan ei pysty, saatana.
Sattuu liikaa.
Meillä ollaan vielä arpomisvaiheessa, erotako vaiko ei - tunnen kuinka hiljalleen valumme kohti eroa.
--
http://perheenisa.blogspot.com/
Kiva, että tästäkin blogista on jotain hyötyä :) Jos edes hetkeksi saa ajatuksensa pois siitä pahasta olosta, se on hyvä - muistan vielä valitettavan hyvin miltä se tuntui.
Ja kuinka taas kerran toivon, että kukaan ei ymmärtäisi mitään mistä kirjoitan... Että kenenkään ei tarvitsisi elää näitä tunteita.
Voimia sinulle.
Lähetä kommentti