Tänään on kulunut vuosi kuolemastani.
Tuohon kaapin viereen minä silloin valuin seinää pitkin. Siinä en enää saanut hengitettyä eikä sydämeni enää lyönyt.
-Äiti, mikä sinua surettaa, kysyi Poikanen
-Isi haluaa uuden äidin, sanoin.
Se oli ainoa kerta kun sanoin niin Poikaselle. Onneksi hän ei ymmärtänyt.
Nousin. Paistoin kalapuikot loppuun. Homma oli jäänyt kesken Miehen soittaessa ja kertoessa missä oli ollut. Ja kenen kanssa.
Poikanen söi ja pyysi lisää. Minä en syönyt.
Minä en syö kalapuikkoja enää koskaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti